 |
Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tervakauppa oli Suomessa erityisesti 1600-luvulta alkaen tuottoisa elinkeino. Länsi-Euroopan laivanrakennustoiminta vilkastui, ja puulaivoihin tarvittiin tervaa ja pikeä. Menekki heikensi laatua, minkä vuoksi Ruotsin valtakuntaan oli perustettava erityiset tervan- ja pientarkastajien virat. Laadun kohotessa myös vienti vilkastui.
Suomen tervakaupan keskuksia olivat Viipuri, Turku ja Pohjanmaan rannikkokaupungit. 1600-luvulla tervaa poltettiin runsaasti Varsinais-Suomessa, uusimaalla Pohjanmaalla ja Järvi-Suomessa. Järvi-Suomen tervanpoltto tyrehtyi melkein kokonaan 1700-luvulla muun muassa venäläisten aluevaltausten ja huonojen liikenneyhteyksien takia. Pohjanmaa jäi päätuotantoalueeksi 1700-luvulla. 1800-luvulla tarvenpolton pääalueeksi muodostui Kainuu osin Oulujoen liikenneyhteyden ja osin sen takia, että Kainuun seutu oli hallanarkaa kylmemmillä vuosilla, ja köyhemmät saivat leipänsä helpommin tervaa polttamalla. 1900-luvun alussa tervaa poltettiin itä-Kainuun lisäksi jonkun verran vielä Kaakkois-Pohjanmaalla. [1] [2]
1600-luvulla pientä taukoa lukuun ottamatta vuoteen 1715 kauppa oli monopolin hallussa. Suurimmillaan tervan vienti oli 1800-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin esimerkiksi vuonna 1863 vienti oli 227 000 tynnyriä. 1800-luvun lopulla tervakauppa alkoi hiipua, kun puulaivojen rakentaminen väheni. Oulussa lienee viimeinen tervavene kulkenut jokea pitkin alas vuonna 1927.[1]
Oulussa tervakauppaa hallitsivat tervaporvarit. Tervansoutajat toivat kainuulaisen tervan Oulujoen suussa sijainneeseen Tervahoviin.
muokkaa Lähteet
- Otavan Iso tietosanakirja
